Perjantaina 12. elokuuta astuin lentokoneeseen ja lensin Atlantin yli USA:han, jossa matkani Wingaten yliopistossa alkoi. Tarkoitukseni on opiskella täällä neljä vuotta ja harjoitella ja kilpailla koulun triathlon joukkueessa. 

Lentoa edeltävänä viikonloppuna olin vähän kipeänä. Oloni oli väsynyt, ja minulla oli lievää nuhaa, kurkkukipua ja yskää. Otin pari päivää rennosti treenaamisen kanssa, ja oloni alkoi kohentua. Saavuttuani perille USA:han ja aloitettuani treenit kroppani tuntui taas normaalilta ja iloitsin siitä, etten ollut tullut kunnolla kipeäksi. 

Varmuuden vuoksi kaikkien ulkomaisten opiskelijoiden piti mennä terveyskeskukseen koronatestiin 3–5 päivää saapumisensa jälkeen. Menin sinne maanantaina, ja tulos oli positiivinen. Minut pantiin viikoksi eristykseen. Oloni oli hyvä, joten todennäköisesti lähtöä edeltävä flunssa oli ollut korona, joka näkyi edelleen positiivisena testituloksena. Ensimmäisen viikon Amerikassa sain siis viettää itsekseni karanteenissa. Asuin suljetussa hotellissa jonkin matkaa varsinaisen kampuksen ulkopuolella. Minulle tuotiin ruoka kolmesti päivässä. Onneksi hotellin takana oli pieni uima-allas, jonka reunalla vietin aika paljon aikaa, ja uinkin jonkin verran. Otin pyöränikin mukaan ja sain hankittua harjoitusvastuksen, joten pystyin polkemaan huoneessani. 

Minulla on tuttuja, jotka ovat tarvinneet valtavia määriä insuliinia sairastaessaan koronaa. Oma insuliinintarpeeni ei sen sijaan juurikaan kasvanut. Sillä viikolla, kun olin vähän flunssainen kotona, otin myös vahvan kortisonikuurin krooniseen sivuontelotulehdukseen, ja se tietenkin lisäsi insuliinintarvetta. Sen huomasi aika selvästi, koska insuliinintarve oli suurimmillaan iltapäivisin, 6–12 tuntia kortisonin ottamisen jälkeen. Mutta korona vaikuttaa eri ihmisiin tavalla. Omat oireeni olivat hyvin lievät, ja ehkä siksi insuliinintarpeenikaan ei muuttunutkaan kovin paljon.

DIA.FI.229-01-AUG2023