Osa olettaa, että hankalimpia ovat kaikki käytännön asiat, kuten insuliinipodin vaihto joka kolmas päivä, ateriainsuliiniannosten laskeminen ja jatkuva verensokerin seuraaminen. Minulle itselleni pahinta on kuitenkin verensokerin liika laskeminen. Sitä tunnetta on vaikea selittää niille, jotka eivät ole sitä itse kokeneet. Heti sairastuttuani diabeteslääkärini sanoi, että se, mitä tavallinen terve henkilö tuntee energian loppuessa – olo tuntuu huteralta ja on saatava syömistä – on vain kymmenesosa siitä, mitä minä tunnen verensokerini laskiessa liikaa.

Hypoglykemiassa oloni voi olla todella kamala. Kaikki kokevat sen eri tavalla, ja omatkin oireeni ovat muuttuneet ajan kuluessa. Mutta nykyään minusta tulee yleensä aivan voimaton, alan vapista ja saatan tuntea voimakasta kuumotusta ja alkaa hikoilla runsaasti. Minua voi myös huimata ja silmissäni saattaa mustua. Usein ajatukseni katkeaa, enkä kykene tekemään järkeviä päätelmiä. Saatan ymmärtää jotakin, mutta en pysty yhdistelemään asioita toisiinsa. Siksi toimintani saattaa näyttää muiden silmissä todella kummalliselta. Tunnen myös usein itseni täysin avuttomaksi, oloni on alakuloinen ja saatan purskahtaa itkuun ilman varsinaista syytä. Toisaalta voin myös ärtyä ja vaikuttaa hieman aggressiiviselta. Joskus minulle tulee hirveä nälkä, ja voin helposti ahmia valtavia määriä, koska pääkoppa ei pysäytä minua eikä nälkä helpota. Voin myös tulla levottomaksi ja alkaa hautomaan pikkuasioita. Jos verensokerini on matala yöllä, minun on vaikea rauhoittua ja nukahtaa. Aivot nimittäin tulkitsevat tilanteen uhkaavaksi, jolloin keho alkaa erittää adrenaliinia. Mutta vaikka aivot käyvät kierroksilla enkä pysty rentoutumaan, tunnen samaan aikaan lamauttavaa uupumusta. Päivällä adrenaliini voi puolestaan aiheuttaa sen, että päätän paeta (”taistele tai pakene” -reaktio). Kerran esimerkiksi lukittauduin koulun vessaan saadakseni olla rauhassa. Avun pyytämisen sijasta tulee helposti tehtyä tällaista, koska aivot eivät kykene ajattelemaan selkeästi.

Muutos voi tapahtua todella nopeasti. Saatan voida hyvin ja sekuntia myöhemmin todella huonosti.

Juuri sen takia tilanne voi näyttää ulkopuolisista hurjalta. On tärkeää, että ympärillä olevat ihmiset tietävät, miten toimia. Tietyt oireet näkyvät myös ulospäin. Vaikkapa että pupillini laajenevat, puheeni muuttuu epäselväksi tai epäjohdonmukaiseksi, mielialani alkaa heitellä, alan haukotella tai valahdan kalpeaksi. Kun verensokerini on matala, minun on saatava nopeasti jotakin makeaa, kuten glukoositabletteja tai makeaa mehua. Jos tilanne menee niin pahaksi, että menetän tajuntani ja alan kouristella, olen kiitollinen, jos minut asetetaan kylkiasentoon. Jollei minulla ole mukana glukagoniruiskua tai -nenäsuihketta, soita hätänumeroon (112). 

Olen mennyt tajuttomaksi ja saanut kouristuksia useamman kerran, tosin viime kerrasta on jo monta vuotta.

Näin ei ole käynyt sen jälkeen, kun aloin käyttää jatkuvaa glukoosinseurantaa (CGM). CGM:n avulla verensokeria ja sen suuntaa voi seurata helposti puhelimesta, jolloin matalaan verensokeriin voi puuttua nopeammin. Sairastumiseni alkuvuosina verensokerini heilahteli niin nopeasti, ettemme aina ehtineet toimia ajoissa, vaikka teimme parikymmentä sormenpäämittausta päivässä. En muista paljoakaan niistä kerroista, kun sain kouristuksia. Muistan vain sen, että kaikki tapahtui todella nopeasti. Saatoin istua ja vaikuttaa ihan normaalilta, ja muutamaa sekuntia myöhemmin luhistuin ja aloin kouristella. Se oli kuin musta aukko. Kun palasin tajuihini, en muistanut oikein mitään. Paitsi kerran muistan nähneeni harhoja. Näin valtavasti pieniä värikkäitä, jalattomia ukkeleita, jotka ryömivät äidin kasvoilla. 

Hypoglykemian jälkeen voimaton oloni voi jatkua vielä jonkin aikaa, vaikka verensokerini on jo normalisoitunut. Lisäksi olen alttiimpi matalan verensokerin uusiutumiselle saman päivän aikana. Tämä johtuu siitä, etteivät vastavaikuttajahormonit toimi optimaalisesti ja että maksan sokerivarasto on voinut tyhjentyä hypoglykemian takia. Ei ole harvinaista, että näin käy (se tapahtuu niin nopeasti, etten ehdi ehkäistä sitä CGM:n käytöstä huolimatta). Se on todella rasittavaa, ja sellaisen päivän jälkeen olen ihan loppu.

Kuvateksti: 
Kuva on julkaistu Novo Nordiskin luvalla. Novo Nordisk ei ole tarkistanut blogitekstiä eikä vastaa sen sisällöstä.

Äiti pyysi minua tekemään piirustuksen muutaman tunnin sen jälkeen, kun olin kouristellut ja nähnyt harhoja ensimmäisen kerran (kesäkuussa 2010). Hän ajatteli, että pystyisin sen avulla käsittelemään tapahtunutta.

DIA.FI.229-01-AUG2023