Tältä voi näyttää 15-vuotiaan ”ammattilaisen” freeski-laskijan tavallinen päivä rinteessä. Nousen aikaisin aamulla aamiaiselle, koska haluan olla laskettelurinteissä, kun ne aukeavat. Aamiaisen jälkeen pakkaan tarvitsemani varusteet, kuten sukset, laskettelumonot, kypärän sekä selkä- ja lonkkasuojan. Ja tietysti kaikki diabetesvälineeni, kuten ylimääräisen insuliinipumpun, sensorit, insuliinin ja Dextrosolin. 

Kun pääsen rinteeseen, aloitan lämmittelyllä. Venyttely ja muutama nopea lasku ovat tarpeen, jotta saan tuntuman rinteestä. Rinteessä harjoittelun aikana verensokerini on yleensä hyvä, haasteena on sen sijaan löytää hyvä paikka insuliinin säilyttämiselle, jotta se ei jäätyisi. Minulla on eri tapoja insuliinin säilyttämiseen. Yksi tapa on säilyttää sitä lämpimämmässä paikassa, kuten lämpimässä mökissä. Jos tällaista paikkaa ei ole, isäni tai minä pidämme yleensä insuliinia pienessä pussissa takkini sisätaskussa, jotta se pysyy lämpimänä kylminä päivinä.

Parkissa keskityn kokeilemaan uusia temppuja, hiomaan tekniikkaa ja löytämään täydellisen tasapainon tyylin ja hallinnan välillä. Parkki on hyppyreineen ja reileineen kuin leikkikenttäni, jossa haastan itseäni jatkuvasti. Se on yhtä paljon henkistä kuin fyysistä harjoittelua, varsinkin kun yritän voittaa vaikeampien temppujen pelon. 

Myös tauot ovat tärkeitä, jotta saan tankattua energiaa. Joskus otan jopa keksisuklaata ja kupin kuumaa kaakaota.

DIA.FI.378-01-MAR2025